Miksi harrastamaan Mueve Clubille?

1) Mueve Clubin toiminta-ajatus on järjestää asiakkaille hauskoja ja liikuntaan kannustavia tunteja laadukkaassa ohjauksessa. Työtä tehdään sydämellä ja hallinnollista toimintaa pyöritetään pääosin hyväntekeväisyystyönä - ei lainkaan "bisnes"-ajattelulla tuloksen teon suhteen. Tosin pelkällä sydämellä ei makseta laskuja, joten tunneista täytyy jonkin verran maksaa - mutta vain sen verran, että kustannukset saadaan peitettyä.

2) Mueve Clubin ohjaajia valitessa kiinnitetään erityisesti huomioa heidän ammattitaitoonsa ja iloiseen sekä kannustavaan persoonallisuuteensa.  Loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni, kuinka haluat oppia saada! Latinotanssiopettajistomme on korkeasti koulutettuja ammattilaisia - myös muidenkin kuin latinotanssien osalta.  Lue heidän tanssillisista ansioista opettajat - osiosta. 

3) Studiolla vallitsee ainutlaatuinen ja rento ilmapiiri.  Kukaan ei kyräile toisiaan.  Alussa tietysti suomalaiseen kulttuuriin liittyen voi olla ujoutta, mutta sekin poistuu, kun huomaa, että kaikkia arvostetaan juuri sellaisena kuin jokainen itse on.

4) Mueven kautta pääsee halutessaan oppimaan / tutustumaan eri kulttureihin. Onhan opettajistomme hyvin kansainvälinen eli heitä tulee Kuubasta,   Venäjältä .ym! Unohtamatta upeita suomalaisia ohjaajiamme!

5) Mueve on noussut myös varteenotettavaksi partyjärjestäjäksi! Eri puolilla kaupunkia on järjestetty jo vuosia latinopartyja. Niiden iloiseen ja rentoon ilmapiiriin on hakeutunut koko ajan enemmän innostuneita henkilöitä ja niitä pyydetäänkin koko ajan järjestämään. Nämä illat ovat onnistuneet myös sen vuoksi, että Mueven opettajistossa on oikeita huippuammatilisia myös shown sektorilla ja tapahtumien organisointiin panostetaan huolella. Partyissamme käy paikasta ja tilasta riippuen jopa satoja henkilöitä.  Näissäkin partyissa toimitaan hyväntekeväisyysajattelulla.  Lippujen hinnoilla yritetään saada vain iltaan liittyvät kulut pois. Suurin mielihyvä ja palkkio on tullut asiakkaista, jotka iloissaan viettävät iltaa partyissamme.

6)Mueve Clubilla on positiivinen ilmapiiri ja ajattelumaailma. Suurin vaara onkin, että se tarttuu tullessasi studiolle (jos ei ole jo aiemmin tarttunut) ja aivan varmasti tarttuu, jos jatkat käymistä.  Mueve Club lisää henkistä hyvinvointia vahvasti fyysisen lisäksi.

7) Ja kaikki edellämainitut saat - ilman sitovia jäsenyyksiä!
 
Siinä muutamia syitä - miksi Mueve Club :)

Lämpimästi tervetuloa! 
Oheisissa linkeissä hieman tunnelmia Mueve Clubista, tunneista ja partyista:
 https://www.youtube.com/watch?v=gFqBRHhAusE 
 https://www.youtube.com/watch?v=Sb-d5MNCbNw